Piia Koskinen

 

Olen Ihana Studion yrittäjä, fysioterapeutti ja Somatic pilates-ohjaaja.

Fysioterapeutin työssä haluan huomioida ihmisen kokonaisvaltaisesti. Kehon oirehdinta kuten myös hyvinvointi on paljon muutakin kuin luita ja lihaksia: kokemuksemme elämässä, tunteet, asenteet, ajatukset, ympäristömme- kaikki vaikuttavat siihen miten voimme. Siksi siulta kysytään vastaanotolla niin paljon elämästäsi.

Meistä tosi moni elää jatkuvasti stressaantuneena. Stressi on lyhytkestoisena hyvä asia, mutta pitkään kestäessä keho ei sitä kestä. Aika moni meistä tunnistaa itsellään esimerkiksi uniongelmia, ärtymystä, outoja kiputiloja ja vaikeuksia hellittää arjessa. Elämän tempo on monella liian kova ja tämä vaatii veronsa. Kehoyhteyden vahvistumisen avulla voimme parantaa elämänlaatua ja päästä pois kiireestä. Tämän takia olen erikoistunut psykofyysiseksi fysioterapeutiksi sekä psykofyysiseen hengitysterapiaan.

Toivon myös pilatestuntieni antavan monelle toivotun rauhoittumishetken liikkumisen äärellä. Liputan rauhallisen liikkumisen puolesta, sillä kehotietoinen ja keskittynyt liike tekee hyvää ja palauttaa tähän hetkeen missä ollaan juuri nyt.

Lisäksi sydäntäni lähellä ovat äidit ja heidän vointinsa sekä raskauden aikana, että synnytyksen jälkeen. Olen kouluttautunut äitiys- ja lantionpohjan fysioterapeutiksi. Äidit saavat mielestäni liian vähän apua raskauden aikana sekä synnytyksestä toipumiseen ja haluan olla mukana auttamassa äitejä omalla työlläni niin fysioterapian kuin pilateksen keinoin. 

Lue lisää:

äitiysfysioterapia

psykofyysinen fysioterapia
 

Elina Vainikainen

 

 

Elina on äitiyslomalla toukokuusta 2022 alkaen.

Tessa Selenius

Moikka! Olen Tessa Selenius, 3 lapsen äiti ja toimin Ihana studiolla äitysfysioterapeuttina. Fysioterapeutiksi olen valmistunut 2008 ja äitiys- ja lantionpohjan fysioterapiaan erikoistunut 2016 lähtien. Kouluttaudun vuosittain säännöllisesti äitien ja naisten kuntoutuksen ja liikunnan parissa.  Olen ohjannut myös reilu 10.v ryhmäliikuntaa, lajeja laidasta laitaan.  Etenkin naisten liikuttaminen on lähellä sydäntäni. 

Äitiysfysioterapeuttina olen kannustava ja haluan auttaa äitejä palaamaan niiden askareiden, harrastusten ja urheilun pariin mikä on heille arjessa tärkeää.  

Usein vastaanotolleni tuleekin äitejä jotka haluavat tietää miten heidän kehonsa on palautunut ja milloin ja miten liikunnan pariin pääsee takaisin.  

Vastaanotolleni voi tulla mm.  näissä merkeissä. 

– Raskausajan liikunta 

– Raskauden aikaisten kipujen hoito 

– Mama-hieronta raskaana ollessa sekä synnytyksen jälkeen 

– Fysioterapeuttinen jälkitarkastus 

– Äitiysfysioterapian ensikäynti  

– Arpien käsittelyt 

– Liikkujan/urheilijan toimintakyky/liikkuvuus testaus 

Voit varata ajan vastaanotolleni studiolle: tessa@ihanastudio.fi