Tässä blogipostauksessa pääsee ääneen Ihana studion uusi ohjaaja Suvi. Suvi kertoo itsestään ja seasonal joogan ideasta. Niin kuin pilateksestakin, on myös joogan kautta mahdollisuus löytää uutta omasta kehosta ja tuottaa hyvää oloa, kun mieli on avoin ja kärsivällinen.
Olen Suvi 42-vuotias naimisissa oleva neljän lapsen äiti täältä Lappeenrannasta. Pieni ja pippurinen. Olen valmistumassa piakkoin joogaopettajaksi seasonaljooga opettajakoulutuksesta. Omaa joogataustaani on takana kolme vuotta hathajoogan ja astangajoogan parissa eli en omaa pitkää historiaa joogan parissa. Matka on ollut sitäkin intensiivisempi. Yksi asia on johtanut toiseen ja pian huomasin olevani opettajakoulutuksessa. Mietin toki alussa voiko näin lyhyellä joogataustalla tulla hyväksi joogaopettajaksi. Olen nyt ymmärtänyt, ettei vuosilla ole väliä, vaan aidolla innostuksella ja halulla tehdä tätä ja oppia koko ajan myös itsestä. Minulla on halu tuoda joogaharjoituksesta saatu hyvä olo myös muille.
Seasonal joogassa huomioidaan vuodenaikojen vaihtelu ja kehon mukautuminen niihin. Kehomme on erilainen eri vuodenaikoina ja toimii eri tavalla esim. kesällä kuin talvella. Jokaisella vuodenajalla on oma sisäelinpari ja meridiaanilinjaukset, joita joogaharjoitus hoitaa ja avaa. Joogatuntien rakenne ja harjoitus muuttuu myös vuodenaikojen vaihtuessa, mutta tietyt tutut perusasanat eli asennot säilyvät harjoituksesta toiseen.
Haluaisin tulevien joogatuntieni aikana tuoda jokaiselle matolle astuvalle joogaajalle hyvää oloa ja mieltä. Opettelemista oman kehon ehdoilla joogan harjoittamiseen ja avoimin mielin tunnille ja matolle astumista. Haluaisin pyrkiä pois suorittamiskeskeisyydestä. Toivon, että tunneillani kukaan ei kokisi tarvetta suorittaa joogaa vaan jokainen tulee sillä ololla ja fiiliksellä kuin sillä hetkellä on. Oli se fiilis mikä tahansa. Minun joogatuntini eivät lähtökohtaisesti tarjoa fyysistä hikistä suoritusta, vaikka vuodenajasta riippuen se voi olla joskus hikinen ja joillekin se voi olla myös hyvin fyysinen, riippuen lähtötasosta liikkumiseen. Ole valmis kuuntelemaan kehoasi. Saako joogaharjoitus aikaan muutoksen sinussa ja olossasi? Se ei ehkä tee sitä heti ensimmäisellä kerralla, koska keskittymisesi menee uuden oppimiseen tai ehkä uuteen kokemukseen. Anna sille aikaa ja mahdollisuus alkaa elää sinussa, elää kehossasi.
Toivon, että jokainen oppisi kuuntelemaan oman kehon viestejä ja tuntemuksia sekä kunnioittamaan niitä. Otetaan sydän, keho ja mieli mukaan joogamatolle. Toivon, että kukaan ei ajattelisi, että en ole ikinä joogannut tai että siellä vaan istutaan lootusasennossa ja sanotaan OM😊 tai en uskalla kokeilla, kun en ole notkea. Ei tarvitse osata vielä eikä olla notkea. Lähdetään yhdessä tälle matkalle. Minä ohjaajana sinä ohjattavana, kaikkine puolinemme.
Namaste ” valo minussa tervehtii valoa sinussa”.
Suvi